Tietoa meistä
Yhdistys pitää vuosikokouksen marraskuussa vuosittain. HYDY:n hallitus valitaan vuodeksi kerrallan. Jäneniä on vuonna 2025 noin 400.
Yhdistyksen hallitus valitsee vuosittain helmi-maaliskuussa tiedekuntien ja erillislaitosten esityksien perusteella Vuoden dosentin.
Valinnan perusteena on dosentin ansiokas toiminta Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä ja sekä että hän on niissä merkittävällä tavalla edistänyt oman tieteenalansa tuntemusta yhteiskunnassa tai toiminut esimerkillisellä tavalla Helsingin yliopiston tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edustajana yhteiskunnan eri sektoreilla. Vuoden dosentti julkistetaan Dosenttijuhlassa, johon yliopiston kansleri kutsuu edellisenä vuonna dosentuurin saaneet uudet dosentin arvonimen omaavat sekä tiedekuntien, laitosten ja erillislaitosten johtoa. Dosenttijuhlaa ei vuonna 2020 järjestetty koronatilanteen vuoksi.