Vuoden dosentti

Vuoden dosentin 2020 ja dosenttihistoriikin julkistamiostilaisuus 1.12.2020 Tiedekulmassa. Kuvassa vuoden dosentti Pilvi Torsti, yliopiston kansleri Kaarlo Hämeri ja dosenttihistoriikin kirjoittaja Sebastian Lindberg (vasemmalla). Kuva: Jukka Hoffren.

Yhdistyksen hallitus valitsee vuosittain helmi-maaliskuussa tiedekuntien ja erillislaitosten esityksien perusteella Vuoden dosentin.

Valinnan perusteena on dosentin ansiokas toiminta Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä ja sekä että hän on niissä merkittävällä tavalla edistänyt oman tieteenalansa tuntemusta yhteiskunnassa tai toiminut esimerkillisellä tavalla Helsingin yliopiston tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edustajana yhteiskunnan eri sektoreilla. Vuoden dosentti julkistetaan Dosenttijuhlassa, johon yliopiston kansleri kutsuu edellisenä vuonna dosentuurin saaneet uudet dosentin arvonimen omaavat sekä tiedekuntien, laitosten ja erillislaitosten johtoa. Dosenttijuhlaa ei vuonna 2020 järjestetty koronatilanteen vuoksi.

 

Pilvi Torstista vuoden dosentti 2020

 

Helsinki.fi:n uutisosiossa julkaistu tiedote asiasta::

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyvinvointiyhteiskunta/pilvi-torstista-vuoden-dosentti-2020

 

Vuoden dosentti 2020 julkistettiin 1.12.2020 koronarajoitusten takia tänä vuonna poikkeuksellisesti virtuaalisesti striimattuna. Tilaisuudessa puhuivat yliopiston kansleri Kaarle Hämeri ja Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hoffrén. Vuoden dosentti Pilvi Torsti piti tilaisuudessa dosenttiluennon.

Samassa tilaisuudessa julkistettiin ja esiteltiin Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen dosenttihistoriikki, jonka on laatinut Sebastian Lindberg. Historiikki on maksutta kaikkien luettavissa ja ladattavissa näillä HYDY:n nettisivuilla (etusivulla on linkki sivun alareunassa). 

Linkki tapahtuman tallenteeseen: https://tiedekulmamedia.helsinki.fi/fi/web/tiedekulma/player/webcast?playerId=38521893&eventId=76104240

Tallenne on katsottavissa linkistä 31.12.2020 saakka.  

 

PDF-tiedostoVuoden dosentti 2020 Pilvi Torsti_1_12_2020.pdf (381 kB)
Perustelut Pilvi Torstin valinnalle vuoden dosentiksi 2020.